Kyöstistä on tullut aikamoinen vekkuli, hyvin on keksinyt alkaa hammastelemaan kaikkea. Enää hampaat eivät tavoittele pelkästään lahkeita ja kengännauhoja, nyt ollaan jo siirrytty vaatekaapin kulmaukseen, tuoliin ja lattiaan. Kovasti ollaan kielletty ja ohjattu sallittuihin pureskeltaviin, sitä odottaessa, että oppi joskus menisi perille... Onneksi nuo pikkuhampaat ovat vielä niin pienet, ettei niillä saa mitään jälkeä aikaiseksi. :)

Vilkas poika kyllä, Riekku-Iita toiselta nimeltään. Saa semmosia hepulikohtauksia kotona välillä, tietysti iltaisin, silloin kun me ihmiset meinaisimme rueta nukkumaan. Pyörii kuin väkkärä ja antaa leluille kyytiä. Erityisesti äitini antama otus on Kyöstin lempparilelu, siitä saa ilmeisesti mukavasti hampailla otteen ja näin ollen sitä on helpompi heitellä ja pureskella. Kaupasta ostetut lelut ei juuri kiinnosta, vaikka eläintarvikekaupan myyjä kovasti väitti, että köysi on koirien lempparilelu. No, ei meidän koiraa juuri kiinnosta. Vessapaperirullat, joiden sisällä raksuja on myöskin yksi suosikki, samoin vanha villasukka.

Tässä nämä tällä hetkellä käytössä olevat lelut (kuvasta puuttuu ainakin vinkuankka), suunnitelmissa olisi hankkia jonkinmoinen aktivointilelu, johon voisi kuluttaa kerralla enemmän aikaa. Vessapaperirullien lisäksi.



Eikö olekin eri viehättävä tuo otus tuolla viimeisenä, Kyösti on ainakin siihen hyvin ihastunut. :)

Käytiin tänään taas vieraisilla, Kyösti tapasi neljä uutta ihmistä. Hetken taas paikkoja haisteltuaan kellahti nukkumaan, kuinka yllättävää. No, hyvä vaan, että poika osaa rentoutua uusissakin paikoissa, ei tarvitse suotta pelätä ja stressata. Samalla tuli harjoiteltua autossa oloa, se kun tulee olemaan meidän taloudessa aika päivittäistä. Ensin vähän piippasi, mutta sitten rauhoittui ja tulomatka menikin nätisti takapenkillä vieressäni nukkuen.

Tuntuu, että Kyösti kasvaa kovaa vauhtia. En tiedä valehtevatko silmämme, mutta ihan kuin olisi kasvanut jo tässä ajassa vähän mitä on meillä ollut. Toivottavasti ei kasva liian nopeaa vauhtia. Tässä vielä alla kuva Kyöstistä ja isistä vieraisilta, heilahtanut taas, yllättäen. :) Tiedän, että joidenkin mielestä on typerää kutsua koiran omistajia isiksi ja äidiksi, mutta sille minusta kieltämättä tuntuu, että niitä me olemme. Kyösti on sellainen silmäterä, etenkin itsestä tuntuu, että kohta varmaan hengitänkin samaan rytmiin Kyöstin kanssa. Hyvin helposti käy niin, että illalla huomaa, ettei ole syönyt  koko päivänä mitään, kun koko päivä on mennyt vaan seuratessa Kyöstin puuhailuja/syömisiä. Minulla on vahva hoivaamisvietti ja nyt kun on uusi kohde johon sitä kohdistaa, niin sen kyllä huomaa.